Nähdään Educa 2024-tapahtumassa!

 

Olemme mukana Educa 2024 -tapahtumassa, joka järjestetään 26.–27.1.2024 Helsingin messukeskuksessa. Tule tutustumaan tuotteisiimme ja oppimaan, miten mm. oppilaiden keskittymiskykyä ja oppimistuloksia voidaan parantaa liikuntapelaamisen keinoin.

 

Kenellä on motivoivin tapa liikuttaa lapsia?

Sydän pamppailee ja hiki nousee pintaan, kun lapset ja nuoret pitävät hauskaa koulun aulatilassa. iWallin ääreen on kokoontunut joukko eri luokkien oppilaita ja kyse on hauskanpidosta, mutta myös itsetunnon ja yhteisöllisyyden vahvistamisesta sekä hyvinvoinnin kasvattamisesta.

Motivoivin tapa liikuttaa lapsia on sellainen liikuntamuoto, jonka lapsi itse valitsee, jossa hän kokee onnistumisen tunteita ja palaa sen äärelle uudestaan aina, kun siihen on mahdollisuus.

 

Espoossa Ruusutorpan koulun iWallin äärellä pelataan aktiivisesti.

 

Liikunnasta tapa, ei pakko – Miten tehdä siitä elämäntapa?

Liikkumisesta on tärkeää tehdä luonteva osa lasten ja nuorten arkea. Järjestetään leikkimielisiä kisoja ja luodaan yhteisöllisiä tapahtumia, jotka innostavat lapsia ja nuoria liikkumaan yhdessä. Kukapa voisi vastustaa ajatusta, että liikunnasta tulee päivän kohokohta?

Kouluympäristössä saadut positiiviset liikunnalliset kokemukset edesauttavat liikkumisen muodostumista tavaksi. Opettaja voi omalla esimerkillään innostaa oppilaita liikkumaan koulupäivän aikana ja antaa sysäyksen liikuntatapojen muodostumiselle. Kirjoitimme aiemmin liikuntatapojen muodostumisesta (lue tästä) ja siitä, kuinka suuri merkitys ympäristöllä on liikuntatapojen muodostumisessa.

 

Kohti kokonaisvaltaista hyvinvointia – Liikunnan voima koko elämään

Kannustamalla lapsia ja nuoria liikkumaan, kannustamme heitä kohti tasapainoista ja energistä elämää. Tämä onnistuu ilman liikuntatuntien lisäämistä tai mittavia remontteja. Meillä on tarjota keinot, joilla todistetusti lisätään satoja liikuntasuorituksia koulupäivään. Lukuisat opinnäytetyöt ja gradut ovat myös osoittaneet liikuntapelaamisen hyödyistä kouluympäristössä (lue lisää).

Saamme vuosittain lukea tuloksia lasten ja nuorten heikentyvästä fyysisestä kunnosta. Nyt on aika ravistella perinteisiä ajatuksia ja heittäytyä ratkaisemaan liikkumattomuuden haasteita uusista näkökulmista. Haasta siis itsesi, ja kollegasi, nyt tai ei koskaan tartutaan toimeen! Luodaan lapsille ja nuorille mahdollisuuksia liikkua.

Alla olevalla videolla kerrotaan liikuntapelaamisesta lisää ja sivun lopusta löydät asiantuntijoidemme yhteystiedot. Varaa aika tapaamiselle jo tänään ja nähdään Educassa osastollamme 6r3!

 

 

Oletko valmis tekemään liikuttavan vaikutuksen?

Tuomme liikkumisen iloa koko perheelle liikuntapeleillä. Yhdistämällä liikkumisen ja pelaamisen viihdytämme ja liikutamme miljoonia ihmisiä ympäri maailmaa. Tutustu muihin segmentteihimme: